"Joku"

Kun olin lapsi, meidän perheessämme oli ylimääräinen perheenjäsen. Se oli Joku. Aina Joku oli jättänyt leivänmuruja sohvaan, Joku oli unohtanut vetää vessan ja Joku oli syönyt kaikki keksit. "Ai, oliko se taas joku?" äiti tiedusteli, kun ihmetteli tapahtunutta. Kaikkia nauratti, eikä ketään enää kiinnostanut, kuka se Joku oli.

Aikuisena huomaan, ettei joku-ajattelu olekaan vain meidän perheen sisäpiirijuttu. Aina on joku muu, joka hoitaa homman. En tiedä, johtuuko se laiskuudesta, motivaation puutteesta vai huonosta tiedonkulusta eri tahojen välillä, mutta alan olla perinpohjin kyllästynyt siihen, ettei kukaan halua ottaa vastuuta mistään tai ottaa askelta eteenpäin.

Päivittäisissä askareissa joku-ajattelu ei ole niin vakavaa. Me esimerkiksi odotimme kaksi vuotta, kunnes joku tuli korjaamaan liiketilamme rikkinäisen oven. Tosin odotamme edelleen, että joku tulisi laittamaan siihen uuden lukon.

Lukonpuute ei onneksi haittaa työskentelyämme, mutta joku-ajattelu toimii valitettavasti myös paljon tärkeämmissä asioissa. Joku-ajattelu on minulle tuttua esimerkiksi ostoskeskuksen työvaliokunnasta. Siellä me yrittäjät ja myymäläpäälliköt yhdessä mietimme, miten saisimme houkuteltua asiakkaita Turun keskeisimmällä paikalla sijaitsevaan kauppakeskukseen. En voi sanoa, että kukaan niissä tapaamisissa olisi millään tavalla liekeissä. Sen sijaan usein monen tunnin palaverit menevät sen pohtimiseen, minä päivänä kannattaa pistää mainos paikallislehteen. Viimeisimmissä kokouksissa on mietitty sitä, kenelle markkinoinnin miettiminen voitaisi ulkoistaa, koska emme osaa tehdä sitä itse. Joku muu osaa ehkä paremmin.

Minusta asioiden ulkoistainen ei ole yhtään huono juttu. Päinvastoin. Aina on kuitenkin olemassa henkilö, jonka otettava ensimmäinen askel. Ja oikeastaan, jos henkilö on yhtään kiinnostunut siitä, mitä ollaan tekemässä, olisi hyvä, jos hän ottaisi useammankin askeleen. Seuraisi vierestä. Varmistaisi, että asiat tehdään hyvin. Kertoisi, millaisen lopputuloksen haluaisi saavuttaa.

Epäilen, että suurissakin organisaatioissa joku-ajattelu on tänäkin päivänä voimissaan. Luulenpa, että sitä harjoitetaan jopa eduskunnassa.

Joku laittoi laukkuuni dinosauruksen!

Hyvä diili

Olemme Lucan kanssa joutuneet pohtimaan viime viikkoina aika paljon sitä, mitä haluamme tehdä. Meille on yhtäkkiä tarjottu kahta erilaista loistodiiliä, mutta emme ole varmoja, kumpaan tarttua. Molemmissa tapauksissa menettäisimme vähän ja saisimme paljon. 

Toinen vaihtoehto olisi loikkaus yhteen ihan uuteen projektiin. Saisimme taas tehdä paljon virheitä ennen kuin systeemi alkaisi rullata. Silti se kuulostaa upealta mahdollisuudelta tehdä taas jotain erilaista. 

Toinen vaihtoehto puolestaan olisi aloittaa uudelleen alusta. Tekisimme vähemmän virheitä, mutta kaikki tekemämme virheet tulisivat meille todella kalliiksi. Ympärillämme pyörisi enemmän hyviä tyyppejä, maailma olisi lähempänä. 

Olemme päättäneet pysyä avoimina molemmille vaihtoehdoille. Onneksi meillä on niin vähän rahaa, ettemme voi tehdä ihan kaikkea. 

Vatsassa on perhosia. Jotain jännittävää tapahtuu pian. 

 

Kielen takana on maailma

Tänään olen saanut kuulla aika monesta suusta, kuinka ihanalta italia kuulostaa. Tiedän, se on minunkin mielestäni maailman kaunein kieli. Olen kuitenkin vastannut monelle, että kun italiaa ymmärtää, ei sitä enää ajattele kauniina kielenä. Sanojen ja äänenpainojen takana piilee kuitenkin aina jokin viesti. 

Aloin opiskella italiaa jo 13-vuotiaana. Kerran viikossa istuin työväenopistossa opettelemassa fraaseja ja kielioppisääntöjä. Mummot ihmettelivät kateellisina, kuinka minä saatoin muistaa kaiken ulkoa. 

Olin motivoitunut. Katselin italiankielisiä elokuvia, kuuntelin Eros Ramazzottia ja minulla oli italiankielinen kirjeystäväkin. Minusta Italia oli ihana ja lämmin maa, jossa miehet ovat romanttisia ja jossa kaikki on tyylikästä. 

Oma kuvitelmani Italiasta sortui, kun lähdin Venetoon vaihto-oppilaaksi. Olin 17-vuotias blondi ja minulla oli hauskaa. Tajusin kuitenkin pian, että italialaisetkin ovat vain ihmisiä. Kaiken sen tyylikkyyden takana piilee erilaisuuden pelkoa, ja monet romanttiset miehetkin ovat vain mielisteleviä miehiä. 

Italialaisessa koulussa ei tarvitse osata ajatella, pitää vain muistaa asioita ulkoa. Kirjoitustaito on aliarvostettua, samoin kielitaito.

Hetken päästä tajusin, että olen lukenut enemmän kirjoja italiaksi kuin moni italialainen ystäväni, ja että minä tiedän paremmin, minkä sanan eteen h-kirjain oikeasti kuuluu.

Vaikka edelleen puhunkin päivittäin italiaa, huomaan kielitaitoni jo hieman ruostuneen. Aksenttini oli ennen niin roomalainen, että puhelimessa minua saattoi luulla roomalaiseksi. Nykyään kyllä huomaa, että olen suomalainen.

Minusta on hienoa osata jotakin kieltä niin hyvin, että pääsen kulttuuriin oikeasti sisään. Ymmärrän vitsit ja tiedän, kuinka niihin voi reagoida. Tiedän, ketä teititellään. Osaan kertoa oikeat asiat mulkeroille. Kielen takana on ihan oma maailmansa, joka ei aina ole niin kaunis kuin kieli itse, mutta siltikin tosi arvokas.

Hyvä on parempi kuin huono

Olipa kerran nainen, joka meni ruokaostoksille. Hän astuutui rullaportaalle ja hiipi mahdollisimman mitäänsanomattomasti vihaisten juoppojen ohi tavaratalon kellarikerroksessa sijaitsevaan markettiin. Hän nappasi ostoskorin, jonka pohjaan oli jäänyt edellisen asiakkaan pureksima purkka. Hän otti kasasta seuraavan korin, jonka kahva oli tahmea. Kolmas kerta toden sanoi. Tällä kertaa koriin oli jäänyt vain yksi säälittävä muovipussi.

Nainen suuntasi hedelmä- ja vihannesosastolle. Kaikkea oli tarjouksessa. Harmi vaan, että lähes kaikki oli homeessa. Hän pisti koriinsa kolme omenaa ja yhden sipulin. Sitten hän harppoi leipäosastolle.

Leipää oli monenlaista: täysjyvää, vehnää, ruista, spelttiä, korppua, gluteenitonta, karppia... Nainen luki tuoteselosteita. Ei ollut leipää, johon ei olisi lisätty jotain leipäänkuulumatonta. Nainen osti jälkiuunileivän, vaikka saakin sitä syödessään joka kerta hikan.

Nainen kulki marketin käytävällä ja katseli ympärilleen. Oli vaikka mitä, muttei ollut mitään. Oli oranssia marinaadia. Oli äitien tekemää vispipuuroa. Oli rasvatonta maitoa, kalsium-maitoa, kevytmaitoa, täysmaitoa, laktoositonta maitoa, hyla-maitoa, luomumaitoa, kahvimaitoa, makumaitoa. Pää meni pyörälle. Nainen otti hyllystä litran kauramaitoa.

Nainen yritti jatkaa ostoksiaan, mutta hänen ei oikeastaan tehnyt mieli enää mitään.

Suomalaiset ruokakaupat ovat masentavia paikkoja.

Voisiko joku please tuoda Whole Foodsin Suomeen?