lunedì 25 agosto 2014

Tarttua toimeen

Tiedän monia sellaisia tyyppejä, jotka aina sanovat, että haluaisivat tehdä jotain, mutta eivät sitten kuitenkaan tee. Joskus asiat nimittäin saattavat tuntua itseään suuremmilta. Aasin selästä ei sovi kiivetä elefantin selkään. Ei pysty, ei voi, ei ole aikaa. Pitää vielä miettiä.

Minä en ole sellainen ihminen. Päinvastoin. Minun pitäisi miettiä hieman enemmän. Pitäisi punnita erilaisia vaihtoehtoja, laskea, säätää. Sitten yrittää tehdä päätös jonkin teoreettisen prosessin pohjalta. Mutta minusta se on liian pitkä tie, koska tovin jahkailtuaan saattaa huomata, että juna meni jo. 

Tämä on erittäin riskialtis tapa tehdä valintoja. Virheitä kun sattuu tekevälle. 

Näin minulle kävi, kun aloin maahantuoda pienten tuottajien luomuviinejä, koska niitä ei saa Alkosta. Myöhemmin tajusin, ettei niitä saa Alkosta, koska sellaiset viinit eivät toistaiseksi kuulu Alkon vuosittaiseen ostosuunnitelmaan. Suurin osa ravintoloista puolestaan ostaa kaikki viininsä joltakin suuremmalta maahantuojalta, joka pystyy takaamaan alhaiset hinnat ja monipuolisen valikoiman. Ihan loogista. 

Onneksi virheiden tekeminen ei ole vaarallista. Aina voi vaihtaa suuntaa. Nyt etsinkin siis myös sellaisia viinejä, jotka kuuluvat Alkon ostosuunnitelmaan. Että saisimme myytyä edes jotain. Ajattelin tutustua myös muutamiin olutpanimoihin.

Oikeastaan minua ei yhtään harmita, että olen tehnyt tämän virheen. Olen tavannut monta viinintekijää henkilökohtaisesti, olen nähnyt, miten viiniä valmistetaan ja huomannut, että myös itse viinintekijät tekevät jatkuvasti virheitä. Loistoviinillä saattaa olla kliseinen etiketti tai liian erikoinen nimi. Viinintekijällä voi olla hallussaan upea tila, jossa maistellaan hänen tuotoksiaan auringonlaskua katsellen, mutta viinistä sen sijaan voi puuttua sielu. 

Olen oppinut, että parhaat jutut tulevat sydämestä, ja kun on pistänyt sydämensä peliin, kaikki muukin kyllä ennen pitkää järjestyy.











Nessun commento:

Posta un commento