Muistan alkuvaikeudet kuin eilisen. Uusi ostoskeskus kiilteli tyhjyyttään ja ihmiset osoittelivat meitä sormella. Olimme ihan yksin. Nostimme neljänsadan euron kuukausipalkkaa.
Huh, se oli kamalaa aikaa, mutta nykyään asiat ovat onneksi vähän paremmin. Ostoskeskus ei ole enää yhtä tuntematon kuin ennen ja ihmiset uskaltavat sormella osoitteluun lisäksi myös vähän syödä pizzojamme.
Mutta me emme olisi tässä ilman apua. Yritystä emme olisi saaneet perustettua ilman mieheni isää, joka lainasi meille pääomaa. Asiakasmäärät eivät olisi lähteneet nousuun ilman puskaradiota, emmekä olisi pystyneet kehittymään ilman ahkeria työntekijöitämme.
Nyt olemme siinä vaiheessa, että jos haluamme vielä kasvaa, on meidän tehtävä jotain. On muutettava suurempiin tiloihin tai perustettava uusi toimipiste. Toisin sanoen meidän on aloitettava taas alusta. Aika pelottavaa!
Uskon, että seuraavalla kerralla aloittaminen ei ole yhtä kamalaa. Nyt tiedän, että kestää hetki ennen kuin ihmiset tottuvat uuteen tuotteeseen. Tiedän, että pikku hiljaa hyvä tulee.
Eihän Roomaakaan rakennettu päivässä, eikä roomalaista pizzeriaakaan...
Tätä nykyä ehdimme joskus jopa itsekin istua alas syömään...
Nessun commento:
Posta un commento