sabato 25 gennaio 2014

Mun napa on sun napa

Nousin perjantaina kello 5.39 Helsingin-junaan. Pari tuntia myöhemmin join pikaiset Starbucks-aamukahvit ystäväni kanssa. Hänellä oli syntymäpäivä, mutta siitä huolimatta hän tuli seurakseni DreamDo-aamuseminaariin. Luulen, että aihe kiinnosti enemmän minua kuin häntä, sillä ystäväni ei ollut ennen eilistä juurikaan perehtynyt aiheeseen.

DreamDo on Saku Tuomisen ja hänen yhteistyökumppaneidensa luoma globaali verkkopalvelu, jossa ihmiset voivat kertoa, mistä unelmoivat ja ehkä myös saada apua niiden toteuttamiseen. 

Itse olen ikuinen unelmoija, joten olen tietenkin alusta asti ollut innoissani tästä absurdilta kuulostavasta ideasta. 

DreamDo-seminaari järjestettiin vanhassa elokuvateatterissa. Ensin Tuominen nousi lavalle kertomaan, mikä on DreamDo. Sitten saimme nauttia uskomattomista tositarinoista. Kaksi nuorukaista oli ajanut pakettiautolla Nepaliin ja rakennuttanut sinne pari koulua. Naiset olivat tehneet lehden, jossa ei ollut mainoksen mainosta. Suomalainen mediatyöläinen oli tehnyt mielenkiintoisen matkan buddhalaiseen ajatusmaailmaan. Lopuksi meille esittäytyi britti, joka oli perustanut start up -tukikohdan Moskovaan. 

Kuuntelin tarinoita mielenkiinnolla. Oli hienoa huomata, että suurin osa näistä ihmisistä oli onnistunut unelmiaan toteuttamalla auttamaan myös muita. 

Totuushan nimittäin on, että suuri osa maapallon ihmisistä voi unelmoida, mutta unelmien toteuttaminen on monille mahdotonta. Joissakin maissa lapset saattavat joutua elättämään perheensä tekemällä 12-tuntisia työpäiviä. Naisten on pakko myydä itseään. Rikollisuus on nielaissut miehet. Tällaiset ihmiset unelmoivat luultavasti hyvin yksinkertaisista asioista: suihkusta, lämpimästä ruuasta, koulunkäynnistä, rakkaudesta, omasta kotiovesta. 

Tällaisen ihmisen voi pelastaa vain toinen ihminen tai kuolema. 

Tämän vuoksi minua on hieman nolottanut kertoa omista unelmistani. Minusta ne ovat olleet melko itsekkäitä. Mietin, onko minun unelmistani hyötyä kenellekään muulle? 

Sitten tajusin, että tietenkin on. Minä olen esimerkiksi perustanut yrityksen, josta hyötyy tällä hetkellä aika moni ihminen. Maksamme palkkaa viidelle työntekijälle, ostamme vihanneksia torikauppiaalta, tilaamme paljon tuotteita Italiasta. Lisäksi teemme pizzallamme aika monta asiakasta tyytyväisiksi.

En mitenkään keksi, miten voisin tällä hetkellä auttaa toisella puolella maailmaa asuvia köyhiä lapsia, mutta aion toteuttaa unelman jostakin vielä suuremmasta. Sitten voin vaikka jonain päivänä perustaa turvakodin kehitysmaahan. 

Unelmat, vaikka ne olisivatkin itsekkäitä, synnyttävät uusia unelmia ja uusia tekoja. Loppupäässä siis mikään unelma ei ole itsekäs. 

Tiedän esimerkiksi, että ystäväni unelmoi uudesta, hoikemmasta vartalosta. Hän on onnistunut pudottamaan painoa jo yhden kolmevuotiaan verran. Tähän mennessä projektista ovat hyötyneet hänen itsensä lisäksi ainakin kuntosali, personal trainer, vaateteollisuus sekä rasvattoman maitorahkan valmistaja. Sekä tietysti me kaikki muut ihmiset, joista on kivaa viettää aikaa hyvinvoivan ja itsevarman tyypin seurassa. 




2 commenti:

  1. Mahtavaa Salla, unelmointi on ihanaa ja hyödyllistä! Tulen ehdottomasti käymään ravintolassanne Turussa, kun käyn siellä!

    RispondiElimina
  2. Niin on, Aku! Tervetuloa pizzalle :)

    RispondiElimina