Olen aika varma siitä, ettei kauhean moni kuitenkaan juuri tällä hetkellä ole unelmatyössään.
Itsekään en (luultavasti koskaan) tee unelmatyötäni. Minun unelmatyötäni olisi nimittäin elokuvien käsikirjoittaminen.
Silti olen aina yrittänyt tehdä työni hyvin.
Vaikka Roomassa pienessä vaateputiikissa työskennellessäni tienasinkin noin viisi euroa tunti ja vaikka pomoni olikin ilkeä kyttyräselkäinen juutalaismummmo, tein kaikkeni myydäkseni S-kokoisia t-paitoja L-kokoisille amerikkalaisturisteille.
Kun olin kesätyössä roomalaisessa lähiöravintolassa, vietin joka päivä kaksi tuntia kolmessa eri liikennevälineessä romanikerjäläisten ympäröimänä, jotta olisin ehtinyt ajoissa töihin.
Automuseon oppaana kerroin melkein jokaiselle vieraalle kaiken sen, mitä autoista tiesin.
Aina en ole onnistunut työssäni niin hyvin kuin olisin halunnut. Olen kaatanut kuohuviinilasillisen asiakkaan niskaan. Automuseon vierailija onkin tiennyt autoista enemmän kuin minä. Olen rikkonut lautasia ja tehnyt vinoja jäätelötötteröitä.
Niin, ja voi kuinka paljon virheitä olenkaan tehnyt sen jälkeen, kun olen alkanut oman yritykseni työntekijäksi!
En ole kuitenkaan koskaan ollut sellaisessa tilanteessa, jossa en olisi itse huomannut virheitäni. Sen takia on ollut helppoa olla toistamatta niitä.
Olen ehkä liian perfektionisti, mutta kohtaan päivittäin eri "hanttihommissa" työskenteleviä tyyppejä, jotka eivät selvästikään ole tyytyväisiä siihen, mitä tekevät. Siivoojat sulkevat silmänsä lialta, tarjoilijat eivät hymyile, kassatyöntekijät eivät tervehdi, myyjät eivät myy.
Tätä minä olen aina ihmetellyt kovasti. Kuinka nämä ihmiset voivat elää itsensä kanssa? Itsekin olen aina halunnut tehdä sellaista työtä, jossa saan toteuttaa itseäni parhaani mukaan... Mutta en koskaan haluaisi elää elämässäni sellaista vaihetta, jossa tekisin työni tahallani huonosti.
Siinä on nimittäin se vaara, ettei oikeasti saa koskaan tehdä, mitä haluaa.
Nessun commento:
Posta un commento