martedì 6 maggio 2014

Tervetuloa naapurustoon!

Olemme muuttaneet pari viikkoa sitten uuteen kotiin, joka on vanha kivitalo Turun keskustassa. Täällä on ihanan leveät ikkunalaudat, kauniit lasiovet, koristeellinen porraskäytävä... Ja erikoinen naapurusto.

Emme olleet vielä ehtineet edes asettua aloillemme, kun eräänä aamuna löysimme eteisestä lapun, jossa jotkut naapureistamme valittaa siitä, kuinka he ovat jo kahden vuoden ajan kärsineet meidän asunnostamme kuuluneesta "volyymiterrorista", joka on viime päivinä muuttunut "infernaaliseksi menoksi" elefanttimarsseineen ja sotilaskomppanian sulkeisineen.




Tiedän kyllä, mitä naapuri tällä tarkoittaa. Meillä on ollut Italiasta nonno ja nonna kylässä, ja he ovat koko viikon ajan leikkineet poikamme kanssa kotona. Emme ole ehtineet vielä hankkia mattoja tai ripustaa verhoja, joten leikkiminen on voinut kuulua naapurin hieman kovempana kuin sen pitäisi.

Silti olen järkyttynyt tästä lähestymistavasta. Kirjettä ei nimittäin ole allekirjoittanut kukaan, vaan siinä on lueteltu viranomaisia, joidenka apuun naapuri lupaa tarvittaessa turvautua: isännöitsijä, järjestyspoliisi, sosiaaliviranomaiset ja lastensuojeluviranomaiset.

Eikö olisi ollut helpompaa, jos naapuri olisi käynyt itse henkilökohtaisesti soittamassa ovikelloa, esittäytymässä, ja mainitsemassa mahdollisesta häntä häiritsevästä melusta?

Me emme hyväksyneet tätä lähestymistapaa, ja niinpä kävimme näyttämässä kirjettä kaikille meille oven avannaille naapureille (joita oli kaksi). Molemmat olivat järkyttyneitä ja toinen lupasi esitellä erikoisen kirjeen taloyhtiön kokouksessa.

Sitten minä kirjoitin kohteliaan kirjeen kaikille naapureillemme, jossa kerroin, että olemme vasta muuttaneet, että meillä ei ole vielä mattoja ja että meillä on pieni poika, joka leikkii myös juosten ja hyppien. Kerroin myös, että öisin me nukumme ja että jos joskus järjestämme juhlat, ilmoitamme siitä etukäteen. Allekirjoitimme kirjeen omilla nimillämme ja kehotimme naapureita keskustelemaan meidän kanssamme kasvotusten mahdollisista meidän asunnostamme kuuluvista meluhaitoista ennen viranomaisilla uhkailua. Kerroin myös taloyhtiön säännöistä, joissa sanotaan, että melua pitää välttää iltayhdentoista ja aamukuuden välillä. Päivisin jokaisella asukkaalla on oikeus normaaliin elämään.

Tämä on ilmeisesti suomalainen tapa toivottaa uudet asukkaat tervetulleiksi <3


















2 commenti:

  1. Apua mitä naapureita! Toivottavasti asia jää tuohon eikä valittajanaapureista tule maanvaivaa.

    RispondiElimina