mercoledì 20 agosto 2014

"Anna sille vaikka taikinakone!"

Minusta on kasvanut yrittäjä ihan pikku hiljaa. Olinhan aina kuvitellut itseni luovalle alalle ja sitten löytänyt itseni pizzerian tiskin takaa. Oikeastaan luovempaa alaa ei olekaan, mutta valitettavasti yrittämiseen liittyy myös taloudellinen puoli. Yritystoiminnassa ei ole mitään järkeä, jos se ei ole kannattavaa.

Ensimmäiset kuukaudet minulle tuotti todella paljon vaikeuksia ajatella, että asiakkaat ihan oikeasti halusivat maksaa tuotteistamme. Olin niin iloinen jokaisesta asiakkaasta, että minun teki mieli antaa kaikille jokin mainoslahja. Olinkin ihan liian lepsu leimakortin leimojen kanssa, lahjoitin leipiä ja ylimääräisiä pizzapaloja melkein jokaiselle, joka vaikutti edes yhtään tyytyväiseltä pizzaansa. Usein, kun asiakas oli ostanut meiltä niin monta tuotetta, että päivämme oli pelastettu, saatoin mennä keittiöön ja kysyä Lucalta: "Voi ei! Mitä minä nyt voin lahjoittaa?!"

Aluksi Luca oli mukana juonessa ja hänkin kiikutti usein pöytiin ilmaisia nutellapizzoja. Asiakkaat olivat tietenkin tyytyväisiä, koska eihän Suomessa ole tapana saada mitään kaupan päälle. Sitten kävi niin, että asiakasmäärät lähtivät rajuun nousuun. En usko, että se johtui pelkistä ylimääräisistä maistiaisista, vaan toivottavasti myös siitä, että olimme tehneet tavattoman paljon työtä pizzojemme eteen.

Kun sitten kiireisenä päivänä joku alkuaikojen kanta-asiakkaistamme tupsahti vitriinin eteen ja osti hirvittävän paljon pizzaa, minä kiirehdin keittiöön ihmettelemään, että mitä voisinkaan taas antaa kaupan päälle. Silloin Luca huudahti puolivihaisena, että anna sille vaikka taikinakone!

Silloin minä tulin järkiini. Mehän maksamme ihan järjetöntä vuokraa ja teemme työtä kolmessa vuorossa seitsemänä päivänä viikossa. Ei minun tarvitse lahjoittaa mitään kenellekään. Päinvastoin, minun täytyy myydä. Olisi sitä paitsi epäreilua asettaa asiakkaat eriarvoiseen asemaan keskenään.

Nykyään saatan tarjota mukavalle asiakkaalle kahvin, ja ne erityisimmät asiakkaat olen kutsunut meille kotiin illalliselle. Illallisten järjestäminen on  tosin jäänyt toistaiseksi hieman vähemmälle, koska olemme lähestulkoon aina töissä...











Nessun commento:

Posta un commento