mercoledì 16 aprile 2014

Elämän oudot yksityiskohdat

Tänään ajattelin paljastaa teille muutaman jutun, joita inhoan.
 
Banaanin syömisestä kuuluva ääni
En tiedä mitään inhottavampaa kuin kanssamatkustaja, joka syö banaania hiljaisessa linja-autossa. Tiedättehän sen limaisen äänen? Hyi. Onneksi pirtelöt ovat nyt muotia.

Kahvinhajuinen hengitys 
Noin kuukausi sitten päädyin samaan hissiin pankissa työskentelevien henkilöiden kanssa. Kahvin jälkimaku leijui ilmassa. Yäk.

Jalat
Ainoat jalat, jotka eivät ällötä minua, ovat pienen poikani sileät ja aina hyväntuoksuiset jalat. Onneksi en ole kosmetologi.

Mämmi
Lapsena muistan syöneeni mämmiä kermalla ja sokerilla. Nyt aikuisiällä mämmiä uudelleen maistaneena tajuan, että olen sittenkin tainnut syödä kermaa ja sokeria mämmillä.

Taskuparkkeeraus
Tämä ei kaipaa selitystä (nainen ratissa).

Spurgut
Ihmiset, jotka ovat antaneet alkoholin pilata elämänsä tekevät minut surulliseksi, joskus jopa pelokkaaksi.

Niistäminen ilman nenäliinaa ja maahan syljeskely
Missään muussa maassa kuin Suomesa en ole kohdannut yhtä paljon (aikuisia) ihmisiä, jotka räkisivät maahan ja niistäisivät nenäänsä ilman nenäliinaa. Välitön oksennusrefleksi.

Seuraavalla kerralla kirjoitankin sitten jostain positiivisemmasta.

Ps. Inhoan myös yhdyssanavirheitä...
























1 commento:

  1. Heh, minä meinaan välillä hajota siihen, kun joku mässyttää purkkaa tai rapistelee karkkipaperia bussissa. Raivostuttavia ääniä.

    RispondiElimina