Minulla on vähän sama olo yrityksemme suhteen. Kasvamme hurjaa vauhtia. Aluksi työllistimme kaksi osa-aikaista työntekijää, nyt meillä on viisi kokoaikaisesti työskentelevää loistotyyppiä apunamme. Taikinakone on käynyt pieneksi. Jääkaappien määrä on tuplaantunut. Asiakkaat jonottavat.
Olen alusta asti suhtautunut yrittämiseen hieman varauksella. Muistan, kuinka vielä ennen avajaisia vitsailin bussipysäkkimainontaa myyvän henkilön kanssa siitä, että ehkä sitten joskus meilläkin on varaa mainostaa näkyvästi. "Joo, sitten, kun meistä tulee valtakunnallinen ketju!" minä totesin leikkimielisesti.
Jo silloin tiesin, että konseptimme oli todella erilainen verrattuna muihin pizzapaikkoihin, mutta ajattelin, että korkeintaan pyörittäisimme yritystämme vuokrasopimuksen loppuun saakka. En kuvitellutkaan, että 29 neliön kokoinen liiketilamme voisi joskus käydä meille pieneksi. Roomassa pizzapaloja myydään jopa puolet pienemmistä koloista, ajattelin.
Olin aika hölmö. Nykyään me nimittäin leivomme tuplasti enemmän pizzaa kuin yksikään pieni kolo Roomassa. Me kasvamme. Ihmiset ovat alkaneet puhua meistä. He osaavat jopa lausua yrityksemme nimen oikein. Joskus asiakas vastaa puhelimeen, ja sanoo: "Hei, mä olen täällä Pizzaaariumissa! Tuu säkin tänne!" Silloin sydämeni itkee onnesta.
Meille on käynyt vähän samalla tavalla kuin pienelle pojallemme. Aluksi emme edes tajunneet kasvamamme, mutta parin vuoden uurtamisen jälkeen emme muuta haluakaan kuin kasvaa. Missiomme on muuttaa suomalaisten käsitystä pizzasta, ja aika monen turkulaisen kohdalla olemme siinä onnistuneetkin.
Nyt me unelmoimme siitä, että tuotettamme saisi myös muualta kuin Turusta. Tai oikeastaan emme enää vaan unelmoi, vaan teemme koko ajan valtavasti töitä sen eteen, että voisimme avata lisää toimipisteitä.
Tätä unelmaa en olisi ennen uskaltanut sanoa ääneen, mutta sittemmin olen oppinut, että unelmistaan kannattaa puhua. Silloin ne saattavat jopa toteutua.
 |
| Kuva: Suvi Kesäläinen |
Nessun commento:
Posta un commento