venerdì 20 dicembre 2013

Rekrytoinnin sietämätön vaikeus

Työntekijöitä etsiessä pitää olla tarkkanäköinen.


"Minä vihaan rekrytointia", totesin eilen Hansan yrittäjien joululounaalla. Muut yrittäjät hieman hämmästyivät suoraa kommenttiani, mutta olivatkin sitten lopulta samoilla linjoilla. Rekrytointi osaa olla joskus todella rasittavaa puuhaa.

Joka kerta, kun olen ilmoittanut avoimesta työpaikasta pizzeriassamme, olen saanut tehtävään yli sata hakemusta. Olen tietenkin otettu siitä, että niin moni haluaa työskennellä kanssamme, mutta ongelma on se, että tosiasiassa kovinkaan moni hakijoista ei oikeasti halua. Eikä kukaan tietenkään halua tiimiinsä sellaista henkilöä, joka ei oikeasti ole kiinnostunut hakemastaan työstä.

Muutama kuukausi sitten, kun haimme asiakaspalvelijaa pizzeriaamme, sain taas yli sata hakemusta. Toivoin hakijoilta aiempaa kokemusta ravintola-alalta, mutta ehkä vain kolmanneksella sitä oli. Toivoin, että työntekijä pystyisi tekemään sekä päivä- että iltavuoroja, mutta 90% hakijoista oli täyspäivisiä opiskelijoita. Moni kirjoitti hakemukseen, että pystyisi työskentelemään vain joulukuuhun asti. Minä kysyin itseltäni: Miksi ihmeessä kouluttaisin työntekijän tehtävään, jos hän haluaa lähteä pois vuoden kiireisimpänä aikana?

Kävin kaikki hakemukset läpi ja kutsuin potentiaalisimmat haastatteluun. Haastattelin kymmentä erilaista henkilöä, joista kukaan ei oikeastaan edes tiennyt, minne on hakemassa töihin. Kukaan ei ollut perehtynyt etukäteen konseptiimme tai tuotteisiimme. Toisaalta minä ymmärrän tämän, olemmehan vielä melko tuntematon yritys, mutta mielestäni työnhakijoiden olisi ollut syytä edes vilkaista kotisivujamme.

Haastattelujen ajaksi olin järjestänyt itselleni sijaisen ja pidentänyt poikani päiväkotipäivää. Kun kyselin hakijoilta kysymyksiä, olisin halunnut olla jossain ihan muualla. Vaikka hakijat olivatkin ihan mukavia, en vain millään nähnyt ketään heistä palvelemassa asiakkaitamme. Kenestäkään ei tullut hyvä fiilis.

Sitten, kun haastattelujen jälkeen nousin pöydästä, kulman takaa ilmestyi kaunis ja reippaan oloinen nuori nainen, joka ojensi minulle hakemuksensa. Hän oli hakemuksensa kanssa hieman myöhässä, mutta ajatteli kuitenkin yrittää. Minulle hänestä tuli heti vakuuttunut olo. Kysyin, haluaisiko hän aloittaa heti seuraavalla viikolla. Hän aloitti ja on osoittautunut erittäin hyväksi työntekijäksi.

Samoin muutamaa kuukautta myöhemmin, kun huomasimme tarvitsevamme lisää apua, kutsuin erään potentiaalisen hakijan suoraan töihin tekemään harjoitteluvuoron. Hänestäkin tuli hyvä fiilis, eikä minun tarvinnut tuhlata resurssejani haastatteluiden järjestämiseen.

Harmi vaan, että nyt toinen näistä reippaista tytöistä muuttaa pois Suomesta, ja joudun taas rekrytointirumbaan. Tällä kertaa ajattelin palkata henkilön, jonka koulutuksesta voisi olla meille jotain hyötyä, esimerkiksi restonomin. En vain millään usko perinteiseen hakemus-haastattelu-työsuhde -rekrytointiin, koska se vie aikaa, eikä oikeiden tyyppien löytäminen ole helppoa.

Yritin jo levittää sanaa Twitterissä, mutta se ei välttämättä ole se ihan kaikkein paras kanava rekrytointiin. Minusta olisikin kivaa, jos potentiaaliset työnhakijat mainostaisivat itseään enemmän. Olisi hienoa, jos työntekijät voisivat jotenkin käytännössä osoittaa sen, että ovat oikeita tyyppejä työskentelemään juuri meidän yrityksessämme. Ansioluettelolla ei nimittäin välttämättä ole mitään arvoa, jos asenne on kunnossa.




































Nessun commento:

Posta un commento